Opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM) tiedotti 16.10.2026, että yksityinen kopiointi lisääntyi Suomessa vuonna 2026. Tiedotteen taustalla olevan tutkimuksen mukaan tekijänoikeuslain mukaista, hyvityksen perusteena olevaa yksityistä kopiointia tehtiin kuitenkin vähemmän kuin kertaakaan vuodesta 2012 alkaneen tutkimusjakson aikana.
OKM:n aiempien vuosien tiedotteiden otsikot kertoivat yksityisen kopioinnin olevan edelleen laskussa (20.9.2024 ja 10.12.2025). Tämän vuoden otsikko (Yksityinen kopiointi lisääntyi Suomessa vuonna 2026) antaa päinvastaisen kuvan, vaikka hyvityksen perusteena oleva kopiointi on jatkanut laskuaan. Kopiointitutkimuksen kysymykset olivat samat kuin aikaisempinakin vuosina.
OKM:n tiedotteen mukaan Suomessa tehtiin vuonna 2026 arviolta 386 miljoonaa musiikin ja videoaineiston kopiota yksityiseen käyttöön. Luku kuitenkin kuvaa kaikkea tiedossa olevaa kotitalouksissa tapahtuvaa kopiointia. Siihen sisältyy myös kopiointimuotoja, joita ei oteta huomioon yksityisen kopioinnin hyvitystä määriteltäessä, kuten musiikin tallentaminen suoratoistopalveluista offline-käyttöön, videoiden tallentaminen verkkotallennuspalveluihin sekä sisältöjen tallentaminen matkapuhelimiin, tietokoneisiin ja muihin laitteisiin. Euroopan unionin tuomioistuin linjasi 16.4.2026, etteivät suoratoistopalvelujen offline-kopiot kuulu tekijänoikeusdirektiivin yksityisen kopioinnin poikkeuksen piiriin.”
Laillisen yksityisen kopioinnin piiriin kuuluvia musiikki- ja videotiedostoja kopioitiin tutkimuksen mukaan arviolta 152–182 miljoonaa kappaletta. Vain tämä luku kuvaa sitä osaa, joka tutkimuksessa katsotaan varsinaiseksi tekijänoikeuslain mukaiseksi hyvitysperusteiseksi yksityiseksi kopioinniksi.
Hyvitysperusteinen yksityinen kopiointi on ollut laskussa jo pitkään. Kun Suomessa siirryttiin vuonna 2015 budjettiperusteiseen hyvitykseen, hyvitysperusteisen yksityisen kopioinnin määrä oli 422 miljoonaa tiedostoa. Vuonna 2026 hyvitysperusteisen kopioinnin määrä oli 182 miljoonaa tiedostoa.
”Musiikin ja videoiden suoratoistopalvelujen käyttö kasvaa edelleen. Siksi on odotettavissa, että hyvityksen piiriin kuuluva yksityinen kopiointi vähenee myös tulevaisuudessa”, Taina Luukkainen, ETKO ry:n toimitusjohtaja toteaa.
OKM:n toimeksiannolla vuosittain suoritettavassa tutkimuksessa kartoitetaan laillisen yksityisen kopioinnin määrää Suomessa.
Opetus- ja kulttuuriministeriö, Yksityinen kopiointi 2026 -tutkimus – Keskeiset havainnot: https://okm.fi/documents/1410845/276723381/Yksityinen%20kopiointi%202026_Tiedote_07092026.pdf/2f3a810b-9c92-2abc-b96d-15cd30870f20?t=1792666143272
